Luonne
Iikka on luonteeltaan varsin värikäs. Kuten lisänimi Turbotabby kertoo, Iikalla riittää energiaa, kun sen aika on. Vaikka ikää on pian kymmenen vuotta, viriiliys ja aktiivisuus ovat edelleen näkyvissä. Yksi syy tähän on se, että se ei kulje pihalla vapaana, vaan on kotipihallaan naruun kytkettynä.
Talon suvereenina valtiaana Iikka ei välitä rajoituksista, vaan halutessaan juoksee täyttä vauhtia yli pöytien ja tuolien – kaataen esteet tieltään kuuden kilon olemuksellaan. Hyllyjen ja kaappien päällystät ovat tulleet tutuksi kuin myös verhotangot.
Iikka käyttää paljon mielikuvitusta nukkumapaikkojen valinnassa. Tavanomaisten (sängyt, korit, laatikot, tuolit) ohella se saattaa nukkua rötköttää keskellä pöytää! Lisäksi Iikka ottaa torkkuja myös pyörätuoleissani ja kävelytelineeni päällä.
Äänenkäyttö Iikalta sujuu. Joka tilanteeseen löytyy sopiva ääni. On kollimaista mouruamista, vaativaa karjumista, huomionhakuisia rääkäisyjä ja toisaalta hellyttäviä ja vetoavia maukaisuja. Iikka osaa myös sanoa selvästi ’Avaa!’ Persoonallista on myös se, että aina kun sitä koskettaa, se tervehtii erityisellä kur-äännähdyksellä.
Iikka on ihmisrakas ja ystävällinen. Koiran lailla se tervehtii tulijoita ja kiirehtii ovelle, kun ovikello soi. Se tutkii häpeilemättä vieraiden laukut.
Koko perhe on Iikalle hyvin rakas. Jokaisella on oma paikkansa ja roolinsa. Itse olen (iso)veljen asemassa eli vertainen, kun taas äiti ja isä antavat ruokaa, päästävät sisälle ja pihalle ja huolehtivat hiekkalaatikosta. Iikka viihtyy erityisesti äidin sylissä, kun taas minun sylissäni se suostuu olemaan vain ja ainoastaan (ja nimenomaan) pihalla.
Kuten arvata saattaa, Iikka on hemmoteltu kissa. Hänen ei tarvitse muuta kuin katsoa silmiin, niin ruokakuppi täytyy. Vetoavilla katseilla ja ilmeillään se saa osakseen paljon huomiota ja lepertelyä. Rakkaalla lapsella onkin useita nimiä, kuten Kaisa, Helge, Tenho ja moni muu.
Sitä onkin paras totella alusta pitäen, sillä muutoin ei hyvää seuraa. Ellei Iikalle olla mieliksi, on odotettavissa lasien helinää, tavaroiden pudottelua ja hampaanjälkiä apuvälineitteni letkuihin ja pyörätuolieni kädensijoihin.
